Mainospalkki
Suomalaistutkimus kiinnosti WorldSkillsin seminaarissa Tulosta Sähköposti

Lissabonin EuroSkills-kilpailujen yhteydessä järjestettiin perjantaina 10.12.2010 WorldSkills International -seminaari. Yksi seminaarin pääpuhujista oli dosentti Petri Nokelainen Tampereen yliopiston ammattikasvatuksen tutkimuskeskuksesta.

Petri Nokelainen esitteli seminaariyleisölle ammatillisen huippuosaamisen tutkimustuloksia. Nokelainen on tutkimusryhmänsä kanssa selvittänyt kahdessa eri tutkimuksessa ammatillisen huippuosaajan ominaisuuksia ja näiden ominaisuuksien näkymistä työelämässä. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa Modelling of Vocational Excellence (Move) tutkittiin vuosina 2007-2009 niitä ominaisuuksia, jotka tekevät huippuosaajan. Tutkimukseen haastateltiin 67 kilpailijaa, jotka menestyivät hyvin Helsingin (2005) ja Shizuokan (2007) kilpailuissa.

Move-tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, miten lahjakkuus, ympäristö ja henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat kehitysprosessiin, joka johtaa huippuosaajaksi. Tutkimusryhmä otti huomioon myös sattuman merkityksen: mihin henkilö on sattunut syntymään, millaisia opettajia hän on saanut ohjaajiksesi tai millaiset fyysiset ominaisuudet hänellä on. Tutkimustulosten mukaan huippuosaajan ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa stressinsietokyky, sinnikäs harjoittelu, kilpailuhenkisyys, kiinnostus työtä kohtaan ja sosiaaliset taidot. Tulokset ovat samantyyppisiä kuin on saatu tutkimalla olympiavoittajia.

Tutkimuksen jatkossa Actualising Vocational Excellence kiinnostuksen kohteena on se, miten kilpailuissa menestyneiden ominaisuudet näkyvät työelämässä, mikä sai heidät kiinnostumaan omasta alastaan ja mitä he haluavat työltä. Tutkimukseen otettiin mukaan myös kontrolliryhmä, samoilla työpaikoilla työskenteleviä henkilöitä, jotka eivät ole osallistuneet kilpailuihin tai menestyneet niissä. Tutkimus on vielä kesken, mutta jo nyt voidaan sanoa, että ainakin sosiaalisilla taidoilla on työelämässä korostunut merkitys. Alasta kiinnostumiseen vaikuttaa merkittävästi koulun ja opettajien tuki. Työssä tärkeintä huippuosaajille on yleensä kiinnostavat työtehtävät sekä vapaus ja vastuu.

Huippuosaajat näkevät edelleen harjoittelun tärkeänä ammatillisessa kehittymisessä. Suurimmat menestyjät ovat yleensä niitä, jotka uskovat siihen, että pelkällä lahjakkuudella ei pärjää, vaan huippuosaajaksi kehittyminen vaatii suuren määrän työtä ja harjoittelua.
Lisätietoja tutkimuksesta: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 

Yhteistyökumppanit