Skills Finland hakee joukkueenjohtajaa EuroSkills 2012 -kilpailuun
Skills Finland on julkistanut 26.4.2012 ammattitaitomaajoukkueen Belgian Spa-Francorchamps'ssa 4.–6.10.2012 pidettäviin ammattitaidon Euroopan-mestaruuskilpailuihin. Suomi osallistuu kilpailuissa 28 lajiin.
Toiseksi joukkueenjohtajaksi on nimetty Skills Finlandin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen.
Koska Suomella on suuri joukkue, 40 kilpailijaa, tarvitsemme toisen joukkueenjohtajan maajoukkueen tueksi.
Joukkueenjohtajan tehtävät
Joukkueenjohtajan tehtävänä on omalla työpanoksellaan varmistaa Suomen kilpailijoille parhaat mahdolliset edellytykset kilpailussa menestymiseen.
Nyt haettava joukkueenjohtaja toimii Suomen ammattitaitomaajoukkueen toi-sena joukkueenjohtajana EuroSkills 2012 -kilpailuissa Belgian Spa-Francorchamps’ssa 4.–6.10.2012. Lähtö kilpailuihin on 2.10 ja paluu 8.10.
Kilpailumatkan lisäksi joukkueenjohtaja osallistuu maajoukkueleirien suunnitteluun ja valmisteluun sekä niiden toteuttamiseen. Maajoukkueleirit järjestetään 10.–11.5., 10.–11.8. ja 21.–22.9., jonka yhteydessä on joukkueen lähettämistilaisuus. Lisäksi 16.–17.11. järjestetään joukkueen palkitsemistilaisuus ja palauteleiri, joihin joukkueenjohtaja osallistuu.
Joukkueenjohtajana toimimisen edut
Ammattitaitomaajoukkueen joukkueenjohtajana toimiminen on näköalapaikka suomalaiseen ja kansainväliseen ammatilliseen koulutukseen. Joukkueenjohtaja saa arvokasta tietoa eri maiden ammatillisesta koulutuksesta ja kattavan eurooppalaisen yhteistyöverkoston muiden maiden joukkueenjohtajista. Tätä joukkueenjohtaja ja hänen taustayhteisönsä voivat hyödyntää muun muassa eurooppalaisen opiskelija- ja opettajavaihdon organisoinnissa.
Joukkueenjohtajan valinnan edellytykset
Valinnoissa asetamme etusijalle ne hakijat, joilla on kokemusta vastaavista tehtävistä ja nuorten kanssa toimimisesta. Muut valinnan edellytykset: • Hakija on lupautunut ja sitoutunut joukkueenjohtajan tehtävään. • Hakijan taustayhteisö on valmis mahdollistamaan joukkueenjohtajan tehtävien hoitamisen ja niihin liittyvien suunnittelu- ja koulutustilaisuuksiin osallistumisen ilman hakijalle koituvaa ansionmenetystä • Hakijan taustayhteisö sitoutuu joukkueenjohtajan matkapaketin maksami-seen. Matkapaketin hinta on 4000 €. Matkapaketti kattaa kilpailumatkan matka- ja majoituskustannukset sekä kaikki kisajärjestäjän perimät osallis-tumismaksut. Lisäksi matkapaketti kattaa joukkueenjohtajan osalta edus-tus- ja vapaa-ajanasun sekä esitemateriaalin. • Matkapaketin lisäksi taustayhteisö sitoutuu huolehtimaan kaikista joukku-eenjohtajan tehtävään liittyvistä matka- ja majoituskustannuksista koti-maassa. Kotimaassa kustannuksia syntyy muun muassa maajoukkuelei-reistä ja niihin liittyvistä valmistelutapaamisista.
Skills Finland valitsee joukkueenjohtajan hakemusten perusteella kesäkuussa 2012. Valinnasta lähetämme välittömästi ilmoituksen asianomaiselle ja hänen taustayhteisölleen.
Hakeminen
Pyydämme teitä lähettämään oman ehdotuksenne joukkueenjohtajaksi 4.6.2012 mennessä. Hakijat haastatellaan Skills Finland ry:n tiloissa Helsingissä viikolla 23. Voitte lähettää ehdotuksenne täyttämällä ja palauttamalla liitteenä 2 olevan lomakkeen tehtävään ehdotetun joukkueenjohtajan allekirjoituksella varustettuna. Ehdotuksen liitteeksi pyydetään ehdokkaan CV, josta ilmenee ehdokkaan pätevyys joukkueenjohtajan tehtävään (ks. joukkueenjohtajan valintakriteerit liite 1).
Liite 1: Joukkueenjohtajan valintakriteerit (doc) Liite 2: Hakemus joukkueenjohtajaksi EuroSkills 2012 -kilpailuihin (doc)
Täytetyt lomakkeet liitteineen palautetaan osoitteeseen: Joukkueenjohtaja Pekka Matikainen Skills Finland ry Simonkatu 12 B 24 00100 Helsinki
Kirjeeseen merkintä ”EuroSkills 2012 -joukkueenjohtajahakemus”.
Skills Finland ry Eija Alhojärvi Toiminnanjohtaja
|
Hakukirje Ammatillisen koulutuksen järjestäjät
Taitaja2013-semifinaalien järjestäminen
Skills Finland ry julistaa Taitaja2013-kilpailujen semifinaalien järjestämisoikeudet haettavaksi.
Semifinaalit tulee järjestää vahvistettujen Taitaja- ja TaitajaPLUS-kilpailusääntöjen mukaisesti. Semifinaalit järjestetään tammi-helmikuun vaihteessa, viikkojen 4–6/2013 aikana. Semifinaalit järjestetään kaikissa Taitaja2013-kilpailujen lajeissa, poikkeuksena näytöslajina oleva taloushallinto, joka järjestetään kutsukilpailuna.
Taitaja2013-kilpailujen semifinaalijärjestäjän tulee mahdollisimman hyvin täyttää seuraavat järjestämiseen liittyvät kriteerit:
- semifinaalien järjestäminen liittyy kiinteästi opetuksen ja koulutuksen kehittämiseen
- semifinaalien järjestäjä sitoutuu järjestämään semifinaalikilpailijoiden tukijoukoille ja kilpailuhuoltajille ohjelmaa semifinaalikilpailujen ajaksi (esim. tutustuminen oppilaitoksen tiloihin, yritysvierailuja, ammattiin liittyvä miniseminaari, oppilaitoksen kilpailujärjestelmän esittely)
- semifinaali on suositeltavaa järjestää yhteistyössä paikkakunnan/alueen elinkeinoelämän kanssa.
Hakuaika Taitaja2013-kilpailujen semifinaalin järjestäjäksi on 7.5–15.6.2012.
Hakemukset
Semifinaalin järjestäjäksi haetaan oheisella lomakkeella. Taitaja2013-kilpailujen lajiohjausryhmät tekevät päätökset semifinaalien järjestäjistä kokouksessaan 19.9.2012. Semifinaalien järjestäjät julkaistaan finaalikilpailun järjestäjän sivuilla www.taitaja2013.fi.
Skills Finland ry järjestää hakijoille koulutustilaisuuden semifinaalin järjestämisestä 30.11.2012.
Täytä sähköinen hakulomake
Lisätietoja antavat
Toiminnanjohtaja Eija Alhojärvi puh. 09 8689 6820 tai 040 820 0126
Den här e-postadressen är skyddad från spamrobotar, du måste ha Javascript aktiverat för att visa den
Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen 09 8689 6814 tai 050 532 2765
Den här e-postadressen är skyddad från spamrobotar, du måste ha Javascript aktiverat för att visa den
Lisätietoja
Taitaja-kilpailun säännöt TaitajaPLUS-kilpailun säännöt Semifinaalijärjestäjäksi hakeneet
Skills Finland ry
Liite 1, Kilpailijoiden ilmoittautuminen semifinaaliin, semifinaalimaksut ja semifinaalin järjestämisen tukeminen
Taitaja2013-kilpailujen kilpailijoiden ilmoittautumisaika on 15.10.–9.11.2012. Taitaja-kilpailijoiden ilmoittautumismaksu on 220 € / kilpailija Skills Finlandin jäsenoppilaitoksille ja muille 420 € / kilpailija. TaitajaPLUS-kilpailijoiden ilmoittautumismaksu on 140 € / kilpailija Skills Finlandin jäsenoppilaitok-sille ja muille 220 € / kilpailija. Skills Finland ry hoitaa ilmoittautumismaksujen laskutuksen. Maksu sisältää kilpailuoikeuden sekä semifinaalissa että finaalissa. Semifinaalin järjestäjä ei laskuta kilpailijoilta osallistumismaksua. Taitaja-ilmoittautumismaksuista 90 € / kilpailija tuloutetaan semifinaalin järjestäjälle ja 100 € / kil-pailija finaalijärjestäjälle. TaitajaPLUS-ilmoittautumismaksuista 70 € / kilpailija tuloutetaan semifinaalin järjestäjälle ja 50 € / kilpailija finaalijärjestäjälle. Maksu tuloutetaan semifinaalin ja finaalinjärjestäjälle paikalla olleiden kilpailijoiden määrän perus-teella, ei ilmoittautuneiden perusteella.
Laskutus, raportointi ja semifinaalitehtävät
Kunkin semifinaalin järjestäjän tulee toimittaa eräpäivätön lasku (proforma) sekä laskun liitteenä tämän ohjeen mukainen semifinaaliraportti Skills Finland ry:lle osoitteeseen Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen, Skills Finland ry, Simonkatu 12 B 24, 00100 Helsinki.
Laskussa tulee olla:
- kilpailun järjestävän oppilaitoksen ja koulutuksenjärjestäjän nimi
- laskutusosoite ja pankkiyhteystiedot
- kustakin järjestetystä semifinaalista
- kilpailulaji - kilpailun päivämäärä - kilpailijoiden kokonaismäärä
Raportointi ja semifinaalitehtävät
Semifinaalin järjestäjä ilmoittaa finaalikilpailuun päässeet kilpailijat finaalikilpailijoiden ilmoittautu-misjärjestelmän kautta Skills Finlandille, joka toimittaa tiedon Taitaja2013-finaalin järjestäjälle. Kunkin semifinaalijärjestäjän tulee myös tehdä semifinaaliraportti järjestetystä semifinaalista. Semi-finaaliraportissa tulee olla:
- kilpailun järjestävän oppilaitoksen ja koulutuksen järjestäjän nimi
- kilpailulaji/kilpailulajit
- kilpailun päivämäärä
- kilpailun johtajan nimi, asema ja yhteystiedot
- kilpailijoiden kokonaismäärä ja kilpailijoiden tiedot
- nimet ja oppilaitokset
- karsinnan tulokset
- karsinnan lopputulokset - finaaliin päässeet kilpailijat, nimi ja oppilaitos
Raportti toimitetaan Skills Finland ry:lle yllä olevaan laskutusosoitteeseen sekä sähköpostilla osoitteeseen
Den här e-postadressen är skyddad från spamrobotar, du måste ha Javascript aktiverat för att visa den
Skills Finland ry maksaa semifinaalin järjestäjälle osallistumismaksut proforma-laskun mukaisesti, kun kilpailijoiden osallistumismaksut on laskutettu koulutuksenjärjestäjiltä.
Mikäli oppilaitos tai koulutuksenjärjestäjä on järjestänyt useampia semifinaaleja, pyydetään järjestäjältä yksi yhdistetty lasku. Semifinaaliraportti tulee tehdä kustakin semifinaalista erikseen.
Kunkin semifinaalijärjestäjän tulee toimittaa semifinaaleissa käytetty tehtävä ja arviointilomakkeet sähköpostilla osoitteeseen
Den här e-postadressen är skyddad från spamrobotar, du måste ha Javascript aktiverat för att visa den
|
|
Toiminnanjohtajamme Eija Alhojärvi kertoo Skillsin ja Taitajan yhteydestä sekä yhdistyksen ja kilpailun historiasta Taitaja2012:ssa kuvatussa haastattelussa.
Katso haastattelu YouTubesta
 |
|
Taitaja2012-tapahtumassa Skillsin messuosastolla arvotun NRJ:n lahjakortin voitti M. Majava. Kiitämme kaikkia 455 vastaajaa ja onnittelemme voittajaa!
Palkinto arvottiin kaikkien vastanneiden kesken – voittajan kupongissa tosin komeilivat oikeat vastaukset kaikkiin ammattitaitokilpailuja ja Skills Finlandia koskeviin kysymyksiin. 100 euron lahjakortti käy NRJ:n nettikauppaan, josta voittaja voi ladata mielimusiikkiaan – vaikkapa kotimaisena käsityönä soitettua! Aineeton palkinto on lähetetty voittajalle.
Skillsin messuosasto Taitaja-tapahtumassa oli huippusuosittu. Kyselyn ohella paikalle veti väkeä erityisesti työpaja, jossa tapahtumakävijät pääsivät piirtämään ja askartelemaan itselleen rintanappeja. Osasto oli yhteinen Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän kanssa, sillä ensi vuonna Taitaja järjestetään Joensuussa.
 |
Ammattitaidon euroopanmestaruuksista kisataan 4.-6.10.2012 formulakaupunki Spa-Francorchampsissa, Belgiassa. Kilpailuihin osallistuu noin 460 kilpailijaa 27 eri maasta. EM-kisat järjestetään nyt kolmatta kertaa. Edellisissä kisoissa Lissabonissa vuonna 2010 Suomen joukkue saavutti yhteensä 25 mitalisijaa.
Suomen maajoukkue, TeamFinland 2012, julkistettiin Taitaja2012-tapahtuman päättäjäisissä Jyväskylässä tänään. Joukkueeseen kuuluu 40 kilpailijaa ja 29 eksperttiä.
Lisätiedot: Joukkueenjohtaja Pekka Matikainen, Skills Finland ry puh. 050 532 2765
EuroSkills 2012 TeamFinland on tässä:
Floristiikka/Florist/Floristry - kilpailijat/tävlanden/competitors: Heli Haapatalo, Mäntsälä ja Säde Tilsala, Muurame - ekspertti/expert: Leila Alamiekkaoja, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Somistus/Dekoration/Window Display - kilpailijat/tävlanden/competitors: Pipsa Kokko, Joensuu ja Suvi Kolehmainen, Lappeenranta - ekspertti/expert: Sirkka Eronen, Pohjois-Karjalan ammattiopisto
Hiusmuotoilu/Frisering/Hairdressing - kilpailija/tävlande/competitor: Caroline Hermunen, Kouvola - ekspertti/expert: Katri Pokkinen, Amisto
Muoti ja vaatetus/Mode och beklädnad/Fashion Design & Product Development - kilpailijat/tävlanden/competitors: Eve Korhonen, Helsinki ja Juulia Peuhkuri, Helsinki - ekspertti/expert: Sari Lehtonen, Helsingin palvelualojen oppilaitos
Kivityöt/Stenarbete/Stonemasonry - kilpailija/tävlande/competitor: Jarkko Kukkonen, Joensuu - ekspertti/expert: Ari Peltola, Pohjois-Karjalan ammattiopisto
Web Design/Webbdesign/Web Desing - kilpailija/tävlande/competitor: Niko Gröhn, Kerava - ekspertti/expert: Drazen Dodik, Microsoft Oy
Graafinen suunnittelu/Grafisk design/Graphic Designer - kilpailija/tävlande/competitor: Pia Ropo, Tampere - ekspertti/expert: Terkko Malm, AEL
Painotekniikka/Tryckteknik/Print Technician - kilpailija/tävlande/competitor: Niko-Ossi Hintsala, Tampere - ekspertti/expert: Vesa-Antti Iltola, Jyväskylän ammattiopisto
Konepajatekniikka/Verkstadsteknik/Manufacturing Technologies - kilpailija/tävlande/competitor: Ville Lehtonen, Lieto - ekspertti/expert: Pekka Suominen, Turun ammatti-instituutti
CAD-suunnittelu/CAD-planering/CAD - kilpailija/tävlande/competitor: Jaakko Ekman, Järvelä - ekspertti/expert: Harri Hassinen, Salon seudun koulutuskuntayhtymä
Automaatioasennus/Automationsteknik/Industrial Control kilpailija/tävlande/competitor: Ville Torvinen, Lohja ekspertti/expert: Jarmo Kainumaa, Luksia Länsi-Uudenmaan ammattiopisto
Hitsaus/Svetsning/Welding - kilpailija/tävlande/competitor: Ville-Pekka Virtanen, Kuopio - ekspertti/expert: Pertti Lepola, Koulutuskeskus Sedu
Robotiikka/Robotik/Mobile Robotics - kilpailijat/tävlanden/competitors: Aku Ilola, Jyväskylä ja Jasu Romo, Jyväskylä - ekspertti/expert: Keijo Salonen, Jyväskylän ammattiopisto
Mekatroniikka/Mekatronik/Mechatronics - kilpailijat/tävlanden/competitors: Niko Laihinen, Turku ja Niklas Harjula, Turku - ekspertti/expert: Hannu Hyvärinen, Pohjois-Karjalan ammattiopisto
Elektroniikka/Elektronik/Electronics - kilpailijat/tävlanden/competitors: Niko Kinnunen, Perho ja Topi Lampiranta, Kouvola - ekspertti/expert: Olavi Lähteinen, Turun ammatti-instituutti
Vihersuunnittelu ja -rakentaminen/Anläggning av grönområde/Landscape Gardening and Design - kilpailijat/tävlanden/competitors: Ira Luoto, Helsinki, Tero Virtanen, Kaarina ja Veera Varpa, Hattula - ekspertti/expert: Renne Sänisalmi, Kainuun ammattiopisto
Putkiasennus/Rörläggning/Plumber/Central Heating kilpailija/tävlande/competitor: Joonas Immonen, Lappeenranta ekspertti/expert: Sauli Jaara, Oulun seudun ammattiopisto
Sähköasennus/Elinstallation/Electrician - kilpailija/tävlande/competitor: Antti Heikura, Joensuu - ekspertti/expert: Juha Liiten, Pohjois-Karjalan ammattiopisto
Kylmäasennus/Kylteknik/Refrigeration Technician - kilpailija/tävlande/competitor: Juuso Hietamies, Kuopio - ekspertti/expert: Matti Jokela, Edupoli
Maalaus/Målning/Painting - kilpailija/tävlande/competitor: Anneli Pitkänen, Salo - ekspertti/expert: Yrjö Uurtimo, Koulutuskeskus Sedu
Muuraus/Murare/Bricklaying - kilpailija/tävlande/competitor : Toni Kettunen, Mäntsälä - ekspertti/expert: Raimo Aatsinki, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Kattopeltiseppä/Plåtslagare/Metal Roofer - kilpailija/tävlande/competitor: Joni Koponen, Siilinjärvi - ekspertti/expert: Jari Mustikkamaa, Opeco Oy
Kuljetustekniikka/Transportlogistik/Transport Technology - kilpailija/tävlande/competitor: Timo Möttönen, Perho - ekspertti/expert: Jarmo Iivari, Oulun seudun ammattiopisto
Lähihoitaja/Närvårdare/Caring - kilpailijat/tävlanden/competitors: Heli Petersohn, Halkia ja Linda Seppä, Haarajoki - ekspertti/expert: Pia Niemi, Ammattiopisto Lappia
Puhdistupalvelu/Rengöringsservice/Cleaning Services - kilpailijat/tävlanden/competitors: Tiina Lampinen, Kerava ja Anni Miettinen, Outokumpu - ekspertit/experts: Seija Vänskä, Pohjois-Karjalan ammattiopisto ja Tiina Joensuu, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Kokki/Kock /Cook - kilpailija/tävlande/competitor: Niina Jaakkola, Ylämylly - ekspertti/expert: Martti Lehtinen, Jyväskylän ammattiopisto
Tarjoilija/Servitör/Waiter - kilpailija/tävlande/competitor : Tanja Pöyhönen, Laukaa - ekspertti/expert: Tuija Auramo, Jyväskylän ammattiopisto
Yrittäjyys/Företagsamhet/Entepreneurship - kilpailijat/tävlanden/competitors : ei vielä valittu - ekspertti/expert: Pekka Karukka, Oulun seudun ammattiopisto
Tukitiimi/Stödteam/Support team
Virallinen delegaatti/Officiell delegat/Official Delegate Eija Alhojärvi, Skills Finland ry
Tekninen delegaatti/Teknisk delegat/Technical Delegate Tapio Kattainen, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto
Joukkueenjohtaja/Lagledare/Team leader Pekka Matikainen, Skills Finland ry
Skills Finland ry edistää suomalaista huippuosaamista Taitaja-, Taitaja9- ja TaitajaPLUS-kilpailujen sekä valmennus- ja koulutustoiminnan avulla. Skills Finland vastaa myös Suomen ammattitaitomaajoukkueen lähettämisestä kansainvälisiin WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics-kilpailuihin. www.skillsfinland.fi |
Taitajan viimeinen kilpailupäivä sujui mallikkaasti. Tapahtuma ja sen 42 kilpailulajia keräsivät kolmen päivän aikana huikeat 42 000 kävijää.
Alkuillasta vietetyt päättäjäiset avasi tapahtuman koskettava tunnuslaulu Suuntaan tulevaan, jonka tilaisuuden juontajat, musiikin opiskelijat Hanna Seppälä ja Niko Saloheimo tulkitsivat tunteikkaasti ja taitavasti. Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pauli Partanen nostatti tunnelman kattoon avauspuheellaan. – Eikö olekin hieno homma kun kaikki mitä tarvitaan, löytyy omasta porukasta? On ammattilaisia joka lähtöön, Partanen hehkutti. Kilpailunjohtaja Esko Junttila kehui tapahtumaa onnistuneeksi, ja heitti kilpailijoille haasteen: –Millaisen Taitajan te nuoret mahdatte tehdä joskus tulevaisuudessa, se jää nähtäväksi. Skillsin toiminnanjohtaja Eija Alhojärvi, opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä, Jyväskylän ammattiopiston rehtori Kirsti Kosonen ja Jämsän ammattiopiston rehtori Petteri Järvinen jakoivat Suomenmestaruusmitalit. Kaikkien palkittujen nimet löydät täältä.
 Yrittäjyyslajin kulta- ja pronssimitalistit tuulettivat kunnolla saatuaan mitalit kaulaan. Skillsin hallituksen puheenjohtaja Seija Rasku suuntasi katseen tulevaan kertomalla nuorille mahdollisuudesta kilpailla Euroopan- ja maailmanmestaruuksista osana TeamFinlandia. Rasku esitteli maajoukkueen, joka suuntaa lokakuussa Belgiaan kilpailemaan Euroopan-mestaruuksista 40 kilpailijan voimin.
Tilaisuuden päätteeksi Esko Junttila luovutti Taitaja-pokaalin Anne Karppiselle, Taitaja2013 kilpailujohtajalle. Kuoro kutsui vieraat Pohjois-Karjalaan Leevi and the Leavingsin tahtiin.
Stipendejä ja tunnustuksia
Päättäjäisissä myönnettiin Yrittäjyysopetusmenetelmät-palkinto Jyväskylän koulutuskuntayhtymälle. Turvalliset työtavat -stipendillä palkittiin kuljetuslogistiikkalajin Saija Ylimäki.
Lajitoteutukselle myönnettävän Kestävän kehityksen Taitaja -palkinnon luovutti Seija Rasku. Palkinnon sai yrittäjyyslaji, ja se jaettiin nyt ensimmäistä kertaa. Jury perusteli päätöstään sillä, että yrittäjyys on erinomainen esimerkki lajista, jossa ei varsinaisesti tehdä fyysistä tuotetta, mutta jossa kestävä kehitys on silti huomioitu aina lajisuunnittelusta ja tehtävänannosta varsinaiseen kilpailutoteutukseen saakka. Lajin päätuomari Veli-Matti Lamppu kertoi nuorten ottaneen kilpailutehtävää tehdessään hienosti huomioon kestävän kehityksen arvot.
Taitajien Taitaja ajaa kotiin Laakkosen Bemarilla
Taitajien Taitajaksi valittiin pukuompelulajin 19-vuotias kultamitalisti Vilma Hassi. Voittajaa kehuttiin kiitettävästä osaamisesta kaikilla lajin osa-alueilla, halusta kehittää omaa osaamistaan sekä erinomaisesta ja kannustavasta asenteesta kilpailussa. - Muutama piste jäi saamatta. Aina jää parantamisen varaa, sanoi huippusuorituksestaan silmin nähden hämmästynyt Taitaja, joka voitti SM-kultaa nyt jo toisen kerran.
Venäjälle positiivista viestiä ammattitaitokilpailuista
Kansainvälisiä kilpailijoita oli Taitajassa tänä vuonna mukana ennätysmäärä, suurin joukkue Venäjältä. Neljännen vuoden opiskelija Anatoly Belozerov kilpaili ilmastointiasennuksessa ja kertoi oppineensa kilpailun aikana paljon uutta haasteellisten kilpailutehtävien myötä. Pietarilainen Denis Zenkin osallistui ensimmäistä kertaa ammattitaitokilpailuihin lajinaan tietokoneet ja verkot. Denisin mukaan kilpailutehtävät eivät aivan vastanneet hänen opintojaan, ja hän pitääkin tavoitteenaan osallistumista Venäjän kansallisiin ammattitaitokilpailuihin heti kun ne ensimmäistä kertaa todennäköisimmin ensi vuonna järjestetään. Myös Ramis Yunusov oli innostunut kilpailuista ja kertoikin vievänsä kotiin Kazaniin positiivista viestiä sekä Suomesta että ammattitaitokilpailuista. Tietojenkäsittelylajin tehtävät olivat Ramisin mukaan sopivan haasteellisia. Kielitaidon puutetta hän piti omalla kohdallaan hankalimpana tekijänä Taitajassa.
 Anatoly Belozerov, Denis Zenkin ja Ramis Yunusov hakivat Taitajasta kilpailukokemusta.
|
Työkykyä ja töitä kaikille
Taitajan keskimmäinen päivä vetää paikalle perinteisesti eniten kävijöitä – vieraita oli eilisen ja tämän päivän aikana yhteensä yli 32 000, mikä ylittää tapahtuman kävijätavoitteen. Vierailijoita riitti siis runsaasti sekä seuraamaan kilpailusuorituksia että etsimään omaa alaa messuosastoilta. Esimerkiksi viherrakentamisessa oli yleisölle jo paljon ihailtavaa toisena kilpailupäivänä. Samoin Skillsin ja PKKY:n yhteisellä messusosastolla riitti vilinää aamusta iltaan.
Skillsin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen kehui kilpailujen sujuneen hyvin – lajeissa ei ole tapahtunut yllätyksiä, ja järjestelyissä on onnistuttu.
– Jokaiset kilpailut ovat omalla tavallaan edellisiä paremmat, koska tieto lisääntyy ja kulkeutuu aina eteenpäin seuraavalle järjestäjälle, Matikainen sanoo.
 Valtiosihteeri Tapio Kosunen puhui OKM:n ja SAKU RY:n seminaarissa. Kuva: Markku Heikkilä
Valtiosihteeri Tapio Kosunen avasi OKM:n ja SAKU ry:n Ammattiosaajan työkyky -seminaarin kertomalla nuorten yhteiskuntatakuusta, jonka tavoitteena on pitää kokonaisvaltaisesti nuorista huolta ja saada heidät aktiivisiksi kansalaisiksi ja näin ehkäistä syrjäytymistä. Kosunen painotti puheenvuorossaan sitä, että pohja tulevaisuuden tuloskunnolle luodaan jo lapsuudessa. Lapsuudessa opitut mallit ja toimintatavat, kuten säännöllinen liikunta, sanelevat pitkälti sen miten aikuisiässäkin toimimme.
–Omasta työkyvystä huolehtiminen on tärkeä osa ammattitaitoa ja ammattitaitokilpailut ovat oiva tapa tukea ja huolehtia työkyvystä. Täällä Jyväskylässä ollaan näissä asioissa edelläkävijöitä, Kosunen totesi.
 Seminaarin jälkeen Kosunen ja Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä kiersivät kisa-alueella oppainaan Skillsin hallituksen puheenjohtaja Seija Rasku ja toiminnanjohtaja Eija Alhojärvi.
Työkykyasioita tarkasteltiin keskiviikkona myös kilpailualueilla: työterveyslaitoksen havainnoinnissa tarkkailtiin, kuinka tapahtuman työkykyteema toteutuu lajeissa. Arvioinnin tarkoituksena on palvella ensi vuoden Taitaja-järjestäjiä ja kerätä yleisiä havaintoja kilpailijoiden työkyvyn edistämisen hallinnasta. Tarkkailtavia lajeja olivat autonasennus, tietojenkäsittely, hiusmuotoilu, sähköasennus, ravintolakokki ja koneistus. Kuvat: Jaakko Manninen, Pasi Hakala, Tuomas Mikkonen
 Nikke Paukku suoritti Fine Diningin tehtävää Skillsin väen ja uteliaan yleisöjoukon ympäröimänä.
 TaitajaPLUS-kisan puhdistuspalvelulajin voitti Heini Mäkelä (oik). Toiseksi tuli Tuomas Paananen ja kolmanneksi Anniina Nikkilä. Kuva: Jaakko Manninen
TaitajaPLUS-kilpailun puhdistuspalvelulajin voitti Heini Mäkelä Keskuspuiston ammattiopistosta. Onnittelumme voittajalle! Kilpailutehtävänä oli toimistotilojen ylläpitosiivous. Lisähaastetta asetti siivottavassa tilassa työskentelevä asiakas, joka oli otettava huomioon siivoamisen aikana.
TaitajaPLUS-kilpailussa ei ole ikärajaa, vaan kriteerinä on, että kilpailijalle on tehty HOJKS eli henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma.
Skillsin TaitajaPLUS- ja Abilympics-koordinaattori Matti Kauppinen sanoi kilpailun järjestelyjen sujuneen hyvin. Hän painotti puhdistuspalvelualan työllistävän hyvin, ja lajin puolustavan siksi paikkaansa ammattitaitokilpailuissa.
Kiipulan ammattiopiston rehtori Markku Aunola ja Skills Finlandin hallituksen jäsen, koulutuspoliittinen sihteeri Mikko Koskinen PAM:sta kukittivat ja onnittelivat voittajia. Koskinen toivotti finalisteille onnea valitsemassaan ammatissa. Hän totesi alan työllistävän kaikki finalistit; nämä työpaikat tulevat pysymään Suomessa.
|
Taitaja2012:n ensimmäinen kilpailupäivä sujui mallikkaasti, ja kuhina kilpailualueilla ja messuosastolla oli kova aamusta alkaen. Tapahtumassa vierailevat muun muassa kaikki Keski-Suomen kahdeksasluokkalaiset, joille Taitaja tarjoaa mainion tilaisuuden tutustua ammatteihin. Kilpailujen seuraamisen lisäksi tapahtumayleisöllä on mahdollisuus kokeilla erilaisia työtehtäviä ja etsiä omaa opintopolkua.
Kansainvälisyys, yksi Taitaja2012-tapahtuman neljästä teemasta, näkyi vahvasti heti tiistaina kun parisataa ammatillisen koulutuksen parissa toimivaa asiantuntijaa kymmenestä eri maasta kokoontui yhteiseen seminaariin pohtimaan ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa. Skills Finlandin, CIMOn, Jyväskylän ammattiopiston, Jämsän ammattiopiston ja Jyväskylän aikuisopiston järjestämä seminaari oli niin suuri yleisömenestys, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet sisään.
Kansainvälisyys on nykypäivää myös kansallisissa ammattitaitokilpailuissa, onhan Taitaja2012:ssa mukana seminaariin osallistuneiden asiantuntijoiden lisäksi myös 28 ulkomaista kilpailijaa. Suurin osa heistä tulee Venäjältä. Kansainväliset kilpailijat eivät mittele suomenmestaruudesta, vaan he ovat mukana kartuttamassa kisakokemusta ja verkostoitumassa.
 Taitaja9-voittajat, Valkealan Hurjat: Sonja Kukkonen (vas.), Lauri Lepistö ja Kaapo Seppänen. Kuva: Mika J. Luomansivu
NRJ:n Aamupojat Anssi ja Renne juonsivat nyt ensimmäistä kertaa kisapaikalta suoraa lähetystä. Tämä ”lajinäytös” keräsikin ison joukon uteliaita juontokopin ympärille. NRJ hoiti tuttuun tapaan myös päivän aikana käydyn Taitaja9-kilpailun juontamisen. ”Jyp voitti eilen, mutta kuka voittaa tänään?”, juontaja kannusti kilpailijoita. Kilpailutehtävinä finaalissa olivat Taitaja9 10 vuotta -onnittelukortin askartelu, kytkennän tekeminen kytkentäalustalle ja kattaus.
Kolmen hengen tiimeissä kisattavasta leikkimielisestä, mutta vaativasta kädentaitokilpailusta päristelivät kotiin palkintomoposkoottereilla Valkealan hurjat: Lauri Lepistö, Sonja Kukkonen ja Kaapo Seppänen Valkealan yläkoulusta. Skills Finland onnittelee
 Vuoden 2014 tapahtuman järjestämissopimus allekirjoitettiin tiistai-iltana Skillsin yhteistyökumppanitilaisuudessa; Taitaja2014 järjestetään Lahdessa.

Skills jakaa messuosaston Taitaja 2013:n kanssa, joka järjestetään Joensuussa. Messuosastolla markkinoidaan ensi vuoden tapahtumaa, painetaan rintanappeja ja, tietenkin, kilpaillaan.
TaitajaPLUS-lajialue on somistettu näyttäväksi artesaanifinalistien semifinaalitöillä.
 Kilpailujen seuraaminen on hieno mahdollisuus tutustua monipuolisesti ammatteihin.
|
Kansainvälisessä seminaarissa pureuduttiin ammatillisen koulutuksen laatuun ja vetovoimaan
Kansainvälisyys, yksi Taitaja2012 -tapahtuman neljästä teemasta, näkyi vahvasti heti tiistaina kun parisataa ammatillisen koulutuksen parissa toimivaa asiantuntijaa kymmenestä eri maasta kokoontui yhteiseen seminaariin pohtimaan ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa. Kansainvälisyys on nykypäivää myös kansallisissa ammattitaitokilpailuissa, onhan Taitaja2012:ssa mukana seminaariin osallistuneiden asiantuntijoiden lisäksi myös 28 ulkomaista kilpailijaa.
"Taitaja-tapahtuma on erinomainen tilaisuus esitellä suomalaista ammatillista koulutusta ja sen vetovoimaisuutta, joka viime vuosina on ollut hyvässä nosteessa. Ammatillisen koulutuksen laatukysymykset ovat tällä hetkellä esillä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Euroopan tasolla ja komission painotuksissa korostuu koulutuksenjärjestäjän vastuu laadusta ja sen kestävyydestä. Haluamme osaltamme edistää vastuuntuntoista kehitystä ja keskustelua," kertoo Jyväskylän ammattiopiston kansainvälisten asioiden päällikkö Aino Malin, joka on vastannut seminaarin järjestelyistä.
Seminaarin puhujien ydinviestinä voi pitää sitä, että ammatillisen koulutuksen laatuun on kiinnitettävä jatkuvaa huomiota. Koulutuksenjärjestäjät ovat laadunvarmistajia ja vastuussa tulevaisuuden ammattilaisten osaamisesta. Euroopan komission linjauksia tilaisuudessa valotti ammatillisen koulutuksen osaston varapäällikkö Alison Crabb kertomalla muun muassa tuloksia komission viime vuonna toteuttamasta laajasta ammatillisen koulutuksen tutkimuksesta.
Tutkimuksen mielenkiintoisimpana tuloksena voidaan pitää sitä, että suurin osa vastaajista (71%) suhtautuu ammatilliseen koulutukseen positiivisesti, mutta silti nuorista vastaajista vain alle kolmannes valitsisi polukseen ammatillisen koulutuksen. Luvuissa on suurta hajontaa eri maiden välillä. Crabb korosti myös ammatillisen koulutuksen kehittämistä työelämälähtöiseen suuntaan esimerkiksi kansainvälisiä työelämäjaksoja lisäämällä. Tähän tarpeeseen tulee vastaamaan osaltaan vuonna 2014 alkava Erasmus for All -ohjelma, joka yhdistää eri koulutusasteet saman katon alle kansainvälisessä opiskelijavaihdossa.
Skills Finland ry:n toiminnanjohtaja Eija Alhojärven mielestä seminaari on hyvä keino laajentaa Taitajassa käytävää keskustelua myös kansainväliselle tasolle. "Suomalaisella ammattitaitokilpailujärjestelmällä on saavutettu tuloksia ja se herättää kansainvälistä kiinnostusta ympäri maailman. Ehdottomia vahvuuksiamme ovat ensinnäkin kilpailujen kytkentä kansalliseen koulutuspolitiikkaan ja ammatillisen koulutuksen kehittämistavoitteisiin ja toisaalta laajapohjaiset yhteistyöverkostot, joissa sekä kansalliset että kansainväliset osapuolet sitoutuvat pitkäjänteiseen yhteistyöhön."
Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetus- ja kulttuuriministeriöstä kiteytti ammatillisen koulutuksen laadun ja sitä kautta houkuttelevuuden olevan ennen kaikkea kiinni koulutuksenjärjestäjien johdon sitoutumisesta aiheeseen. Kansainvälisen seminaarin järjestivät Jyväskylän ammattiopisto, Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän aikuisopisto, Skills Finland ry ja CIMO.
Lisätietoja:
Kansainvälisten asioiden päällikkö Aino Malin, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5147
Kaikki päivän esitykset löytyvät täältä: http://www.taitaja2012.fi/fi/tapahtumainfo/kansainvaelinen-seminaari
Nettisivut: www.taitaja2012.fi Taustamateriaalia viestimille: www.taitaja2012.fi/fi/tiedotus/taustamateriaalia-viestimille Kuvapankki: www.taitaja2012.fi/kuvat. Kuvapankkiin kuvataan kaikki SM-kilpailijat kilpailutilanteessa ja tapahtumakuvia (painokelpoisia). Sosiaalinen media: facebook.com/taitaja2012 ja twitter.com/taitaja2012
Taitaja2012 on suurin koulutusalan vuosittainen tapahtuma Suomessa. Tapahtumaan odotetaan 30 000 kävijää. Ammattitaidon SM-kilpailussa oman alansa Suomen mestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailu sekä Taitaja9-kilpailu, jossa 100 yhdeksäsluokkalaista kilpailee kädentaidoissa.
Taitaja2012 Jyväskylä -tapahtuman järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Keski-Suomen elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa.
Taitajan taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry. Skills Finland edistää suomalaista huippuosaamista Taitaja-, Taitaja9- ja TaitajaPLUS-kilpailujen sekä valmennus- ja koulutustoiminnan avulla. Skills Finland vastaa myös Suomen ammattitaitomaajoukkueen lähettämisestä kansainvälisiin WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics-kilpailuihin. www.skillsfinland.fi
Taitaja2012 Ammattitaidon SM-kilpailu 24. - 26.4. Jyväskylän Paviljongissa, ti klo 9-17, ke klo 9-18 ja to klo 8-14. Tapahtumaan on vapaa pääsy. |
Maanantaina rakennettiin, tarkastettiin paikat ja avattiin tapahtuma

Taitaja2012 alkaa Jyväskylän Paviljongissa huomenna tiistaina. Tänään lajialueet saivat viimeiset silaukset ja näytteilleasettajat rakensivat osastonsa kisakuntoon. Kilpailijat pääsivät tutustumaan lajialueisiin, ja viranomaiset sekä Skills Finlandin hallitus kiersivät katsomassa, että alueet täyttävät niille asetetut kriteerit.

Skillsin hallituksen kierroksella todettiin kaiken olevan kunnossa kilpailuja varten. Lajikohtaiset opaspylväät värikoodeineen olivat saaneet innoituksensa Lontoon WorldSkillseistä; alueille on helppo löytää, ja yhdistys näkyy hyvin korkeiden pylväiden logoissa.
Hallituksen katselmuksen aikana sinkoilivat kehitysideat. Harmistusta aiheuttivat monin paikoin tarpeettoman korkeat aidat, joiden vuoksi pyörätuolissa istuvien ei ole mahdollista seurata kisaa.
– Lähes joka lajissa voidaan löytää jokin kohta, jota voidaan madaltaa, rohkaisi TaitajaPLUS- ja Abilympic-koordinaattori Matti Kauppinen.
TaitajaPLUS-lajialueen aitaa oli madallettu, minkä lisäksi matto oli valittu näkövammaisia ajatellen. Esteettömyyteen tullaan varmasti jatkossa kiinnittämään entistä enemmän huomiota.
Kaiken kaikkiaan Paviljonki tarjoaa hienot puitteet Taitajan järjestämiseen, ja alueiden rakentamisessa on tehty hyvää työtä.
Nuorten näköiset avajaiset
Tapahtuman nuorekkaissa avajaisissa nähtiin sopivassa suhteessa puheita sekä musiikki- ja tanssiesityksiä.
Kilpailunjohtaja Esko Junttila muisteli puheessaan omaa ensimmäistä työpaikkaansa, johon päätyi puolivahingossa – neuvottuaan työmiehiä siinä, kuinka hommat tulisi hoitaa. ”Tule itse tekemään”, kuului kutsu työelämään.
 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän johtaja Vesa Saarikoski kertoi käytännönläheisen esimerkin siitä, miksi ammattitaidossa kilpaileminen kannattaa. Hän sanoi työelämän olevan paikan päällä katsastamassa, kenet voisi tulevaisuudessa napata töihin. Kuva: Mika J. Luomansivu
 Opetusneuvos, Skills Finlandin hallituksen puheenjohtaja Seija Rasku muistutti kilpailutoiminnan perimmäisen tarkoituksen olevan se, että työtä tekemässä ja yrittäjinä on huippuosaajia. ”Ammattitaitokilpailut ovat ammattiosaamisen huipentuma, näyteikkuna ja juhla”, Rasku summasi, ja muistutti ettei huippuosaajiksi synnytä: ”huippuosaajiksi tahdotaan ja kasvetaan”. Rasku kannusti huomenna kilpailunsa aloittavia nuoria tukemaan niitä ikätovereitaan, joille oma tie on vielä epäselvä. Kuva Mika J. Luomansivu
Viime vuoden Taitajien Taitaja, tietokoneet ja verkot -lajissa kilpaillut Teemu Mikkonen jakoi kilpailijoille vinkin rennosti nuorten omalla kielellä: ”Jännittäkää. Se on niinku se pointti.” Yleisö repesi vapautuneeseen nauruun.
 Ohjelmassa oli SM-finalistien esittely, kilpailija- ja tuomarivalat, musiikkia, musikaalia ja breakdancea. Televisiosta tuttu Jyväskylän Cygnaeus-lukion musikaaliryhmä esitti Niin kuin mies -kappeleen Forest Camp -musikaalista. Kuva: Mika J. Luomansivu
Rennot juontajat Hanna Seppälä ja Niko Saloheimo päättivät show´n tulkitsemalla duettona tapahtuman Suuntaan tulevaan -tunnusbiisin.
|
|
|